Varaus
Varaus on voimassa, kun asiakas on saanut kirjallisen varausvahvistuksen. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan etukäteen mahdolliset ruoka-aineallergiat ja –rajoitukset.

Tulo- ja lähtöaika sekä ohjattu ohjelma
Tilaisuuden aikataulu etenee varaustilanteessa vahvistetun mukaisesti. Ryhmä kokoontuu saapuessa puiston infopisteeseen, mikäli muuta ei varaustilanteessa ole sovittu. Infopisteestä ryhmä ohjataan etukäteen varatun ohjelman mukaan eteenpäin; kokoustilaan, puistoon tai ravintolaan. Mikäli ryhmälle on varattu ohjattua ohjelmaa puistossa, puisto-ohjaaja vastaanottaa ryhmän sovittuna ajankohtana puiston infopisteessä.

Pukeutuminen
Duudsonit Activity Parissa liikkuville suosittelemme liikuntaan sopivaa rentoa vaatetusta. Muista sukat! Parkouriin suositellaan sisäkenkien käyttöä, skeittiparkilla kengät ovat pakolliset.

Peruutukset
Lopullinen osallistujamäärä tulee ilmoittaa vähintään 7 vuorokautta ennen varauksen alkua, ellei toisin ole yhteisesti sovittu. Varatut palvelut veloitetaan vahvistetun osallistujamäärän mukaan. Enintään 10 % alhaisempi henkilömäärä hyväksytään. Varauksen voi perua maksutta 14 vuorokautta ennen tilaisuutta. Mikäli varaus perutaan 13-1 vuorokautta ennen tilaisuutta (ilman painavaa syytä) on asiakas velvollinen maksamaan 50 % varauksen loppusummasta.

Hinta
Ohjelman hinta muodostuu ryhmän etukäteen varaamasta sisällöistä, tarjoilusta ja ryhmän koosta. Yritys varaa oikeuden oikaista hintatiedoissa olevat virheet ennen sopimuksen syntymistä. Sopimuksen syntymisen jälkeen yrityksellä on oikeus korottaa ja vastaavasti velvollisuus alentaa sovittua hintaa, jos palvelun hintaan vaikuttavat verot tai julkiset maksut muuttuvat.

Maksutapa
Varatut palvelut veloitetaan etukäteen ilmoitetun osallistujamäärän mukaan (ks. edellä kohta peruutukset). Varauksen voi maksaa ryhmän saapuessa joko käteisellä tai kortilla. Paikan päällä maksaminen edellyttää kertasuoritusta. Maksuvälineenä käyvät yleisimmät luotto- ja pankkikortit (Visa, Visa Electron, Mastercard). Mikäli asiakas ilmoittaa laskutustietonsa, voidaan varaus myös laskuttaa postilla, sähköpostilla tai verkkolaskutuksella. Laskutuslisä on 5 €.

Vakuutus
Duudsonit Activity Park ei vakuuta asiakkaitaan. Laiteviasta johtuvat tapaturmat kuuluvat Seinäjoki Activity Park Oy:n vakuutukseen ja korvataan asiakkaalle.

Säännöt
Asiakas on velvollinen noudattamaan yrityksen palvelun käyttämiseen liittyviä ohjeita ja määräyksiä. Asiakas on vastuussa tiloille tai kalusteille aiheuttamistaan vahingoista.

Reklamaatiot
Asiakas on velvollinen huomauttamaan yritykselle mahdollisista puutteista, joita hän on havainnut ja jotka voidaan korjata jo palvelun käytön aikana.

Teknisten tai yrityksestä itsestään riippumattomien ongelmien vuoksi Duudsonit Activity Park voi joutua sulkemaan kohteita tai muuttamaan ennalta ilmoitettua ohjelmaa. Ostettuja lipputuotteita ei vaihdeta eikä lunasteta takaisin.

Korvausvaatimukset ja huomautukset tilatuista palveluista, joita ei olisi voitu korjata varauksen käytön aikana, on tehtävä kirjallisesti yritykselle kahden viikon (14 vrk) kuluessa palvelun päättymisestä. Mikäli sopijapuolet eivät pääse yhteisymmärrykseen, voi asiakas saattaa asian kuluttajavalituslautakunnan käsiteltäväksi. Mikäli sopimukseen ei päästä, ratkaistaan riita Seinäjoen käräjäoikeudessa.

Palaa takaisin >>